Aurinkoista perjantaita ja anteeksi hiljaiselosta! Suomessa vallitsivat viime viikolla hirmu helteet, joista en pidä, lainkaan. Inhoan sitä kun on kuuma ja tulee hiki vaikkei tekisi mitään. Viime viikko sujui onnistuneesti, joskin pientä väsymystä oli ilmassa. Sain kuin sainkin aikaiseksi sekä maanantaina että tiistaina lähteä lenkille harjuun. Teki kyllä hyvää! Iltasella oli juuri sopivan viileää ja metsässä ihanan rauhallista ja hiljaista. Osan ajasta kuuntelin podcastia ja osan ajasta ihan vaan nautin etäisestä autojen huminasta, linnun laulusta ja soran rahinasta lenkkareiden alla. Kannattaa mennä metsään, on se vaan virkistävä ja rentouttava kokemus. Löysin myös sopivan haasteellisen maaston, niin että ihan sai reidet kyytiä kun siellä patikoi menemään. Maanantaina käveltyä tuli yhteensä reipas 15 000 askelta eli vähän yli 7 km ja tiistaina reipas 13 000 askelta, sekin vähän yli 7 km. Kummastakin päivästä arviolta noin 2500-3000 askelta tuli kävelystä aamulla bussipysäkille, siirtymisistä töihin ja kävelystä työpäivän aikana. Tuli maanantaina myös testattua lenkkipolulta löytyvistä kuntolaitteista ylätaljaa ja tehtyä pari sarjaa painona oma keho ja kyllähän sillä ihan tuntumaa sai, oli vielä keskiviikkonakin kädet hellät. Salillakin tuli uskollisesti käytyä, vaikka ei olisi yhtään taas huvittanut, mutta kyllä se vaan palkitsi taas.
Kirjoitushaasteen päivässä numero viisi on tarkoitus tehdä "minut tekee iloiseksi"-lista. Onpas piristävä aihe, virkistää aina miettiä, että mitkä asiat ovat omassa elämässä hyvin ja mikä tekee minut iloiseksi.
Minut tekee iloiseksi...
- Poikaystäväni
- Kesä
- Se, että on töitä
- Oma koti
- Pitkät kävelylenkit luonnossa.
- Kokkaaminen
- Lukeminen
-Päiväunet
- Hyvä kahvi hyvässä seurassa
- Kainalossa köllöttely
- Onnistunut salitreeni
- Viilentyneet säät
- Työparin paluu lomalta ensi viikolla
- Kaikki kivat tulevaisuuden suunnitelmat
Siinäpä muutamia. Mikä tekee sinut iloiseksi juuri nyt?
Tämä viikko olikin sitten aika erilainen. Suunnitelmissa oli taas alkuviikosta lenkkeillä vähän harjussa ja käydä kuntosalilla. Mitään edellämainituista en ole vielä saanut toteutettua. En tiedä johtuiko se viime viikon kiireisestä aikataulusta ja kaikesta uudesta ja jännittävästä + työstressistä, mutta sunnuntai-iltana, mennessäni nukkumaan huomasin, ettei olo ole kovin hääppöinen. Ajatteln yöunten auttavan, mutta aamulla herätessä, oli olo vielä kurjempi. Oksetti ja huimasi, vapisutti eikä henkikään kulkenut kunnolla. Maanantain ja tiistain olin täysin toimintakyvytön, joskin tietysti töissä, koska pakko. Keskiviikko ja eilinen olivat ensimmäisiä suht.normaaleja päiviä. Katsotaan, onko tänään luvassa edes lyhyttä lenkkiä harjuun vai kenties ihan vaan parisuhdeilta sohvalla. Onneksi vielä on viikonloppu, lenkille voi lähteä silloinkin. Alla vielä vähän kuvia "todisteeksi" viime viikon meiningeistä ! :)

Kommentit
Lähetä kommentti