Siirry pääsisältöön

Tekstit

Hiljakseen

Täällä taas. Ja vieläkään en ole heittänyt pyyhettä kehään. En vain rehellisesti sanottuna ole jaksanut kirjoittaa tänne, enkä ole ehtinyt. On päiviä, jolloin en jaksa töiden jälkeen, sillä työni vievät tällä hetkellä ison siivun niin henkistä kuin fyysistä energiaa. Joinain iltoina vietän aikaa paremman puoliskoni kanssa ja silloin priorisoin luonnollisesti hänet. Ja koska kirjoitan tätä blogia ennen kaikkea itselleni, en jaksa ottaa tästä turhaa stressiä. Olen huomannut, että ihan arkiruokien syöminen on yllättävän pielessä ollut itselläni. En selkeästikään tiedä, millaisia määriä kaloreita eri ruuat ja eri määrät niitä sisältävät. Saatan syödä ihan perus arkiruokaa, mutta saada siitä enemmän kaloreita kuin uskoinkaan. Olen siis alkanut käyttä Yazio -sovellusta, seuratakseni minkä verran saan kaloreita mistäkin, mutta myös motivoimaan syömään paremmin, koska onhan sitä nyt ikävä katsella niitä tietoja, jos syö surkeasti. Myös veden riittävässä juomisessa kyseisen sovelluksen käyttö...
Uusimmat tekstit

Arjen riemut ja työt

Voisi luulla, että olen heittänyt pyyhkeen kehään ja jättänyt leikin kesken. Mutta sehän ei pidä paikkaansa. Täällä ollaan edelleen. Vapaa-ajan riennot ja työelämä vaan on näin lomalta paluun jälkeen vieneet niin mukanaan, että kirjoittamiselle ei ole jäänyt aikaa eikä jaksamista. Olen yrittänyt silti tsempata elämäntapamuutos-linjalla, vaihtelevalla menestyksellä. Ilokseni voin kertoa, että yhdessä tavoitteessani olen pysynyt eli siinä, että liikkuisin ainakin kolmisen kertaa viikossa. Olen käynyt nyt elokuussa tähän mennessä vähintään kolmisen kertaa viikossa liikkumassa. Kerran viikossa salilla ja kahdesti kävelemässä. Ja siitä olen ylpeä. Huomaan omassa kunnossani kyllä jo näin pienessä ajassa hienoista kohoamista, mikä tekee minut onnelliseksi ja motivoi tottakai! Haasteita ovat tuottaneet syömiset. Tunnettuna herkkuperseenä huomaan vaikeaksi välttää kiusaukset. On tullut syötyä sokeripitoisia herkkuja, ostettua limsaa ja skippailtua aterioita. Ruokaa ei millään meinaisi ...

Mä oksalla ylimällä oon harjulan seljänteen

Aurinkoista perjantaita ja anteeksi hiljaiselosta! Suomessa vallitsivat viime viikolla hirmu helteet, joista en pidä, lainkaan. Inhoan sitä kun on kuuma ja tulee hiki vaikkei tekisi mitään. Viime viikko sujui onnistuneesti, joskin pientä väsymystä oli ilmassa. Sain kuin sainkin aikaiseksi sekä maanantaina että  tiistaina lähteä lenkille harjuun. Teki kyllä hyvää! Iltasella oli juuri sopivan viileää ja metsässä ihanan rauhallista ja hiljaista. Osan ajasta kuuntelin podcastia ja osan ajasta ihan vaan nautin etäisestä autojen huminasta, linnun laulusta ja soran rahinasta lenkkareiden alla. Kannattaa mennä metsään, on se vaan virkistävä ja rentouttava kokemus. Löysin myös sopivan haasteellisen maaston, niin että ihan sai reidet kyytiä kun siellä patikoi menemään. Maanantaina käveltyä tuli yhteensä reipas 15 000 askelta eli vähän yli 7 km ja tiistaina reipas 13 000 askelta, sekin vähän yli 7 km. Kummastakin päivästä arviolta noin 2500-3000 askelta tuli kävelystä aamulla bussipysäkille, ...

Hyvät ja pahat

Hei taas ! Uusi viikko on vihdoin pyörähtänyt käyntiin. Tai vihdoin ja vihdoin, olisin ehkä mielummin jäänyt ikuiseen viikonloppuun, mutta tätä tämän on, aikuisuus. Miten viime viikko meni? Mielestäni aika hyvin. Ruokien loggaaminen päiväkirjasovellukseen on edelleen vähän hakemista, mutta yritän pitää siitä kiinni. Aika hyvin olen ainakin toistaiseksi onnistunut noudattamaan sovelluksen minulle laskemaa päivittäistä kaloritavoitetta. Herkuttelutkaan eivät ryöpsähtäneet käsistä viime viikolla vaikka aina alkuun minulla on aina valtavasti mielitekoja. Liikuttuakin tuli, esimerkiksi viikonloppuna kävimme paremman puoliskon kanssa kahteen otteeseen harjussa kävelylenkillä ja eilen innostuimme jopa testaamaan metsästä löytyviä kuntolaitteita. Hauska idea tuollaiset kuntolaitteet metsän keskellä, vähän niin kuin kuntosali luonnossa. Niistä innostuneena ajattelin mennä tänään ehkä vähän harjuun seikkailemaan ainakin kävelyn ja niitten laitteitten merkeissä, katsotaan innostuuko sitä vaikka...

Pieniä askelia

Sain eilen raahattua itseni töiden jälkeen salille vaikka ei millään olisi huvittanut. Tein kiltisti koko saliohjelman, johon meni toistosarjojen välisine taukoineen noin 45-50 minuuttia. En muistanut tarkkaan katsoa kelloa kun aloitin, joten mututuntumalla mennään tällä kertaa. Aluksi vähän alkulämpöä kuntopyörällä ja sitten saliohjelma. Kuntoutan tällä hetkellä siis reilu pari vuotta sitten telinevoimistelussa napsahtanutta, vuosi sitten leikattua eturistisidettä. Tässä on ollut vähän kaikenlaista kipuilua yms. sen jälkeen, joten edelleen saman jalan kanssa askaroidaan. Pakko myöntää, että pikku hiljaa näin parin vuoden jalkapainotteisen saliohjelman kanssa painamisen jälkeen (joskin se on kyllä vaihdellut ennen leikkausta/jälkeen leikkauksen) alkaa maistua hieman puulta. En muutenkaan ole salitreenin suurin ystävä, joten motivaatiota on ajoittain vaikea löytää. Tällä hetkellä ainut mikä saa minut motivoitumaan salille on a) se, että palaa kaloreita, b) se, että polvi tulee siitä par...

Arki

Sunnuntai-aamun aamupala! Viikonloppu ja loma on pistetty pakettiin ja eilen vietettiin ensimmäistä työpäivää. Tällä hetkellä arki väsyttää (sanoo meikä mandoliini yhden työpäivän jälkeen). Torkuin eilen aamulla bussissa mennessäni töihin, tullessani töistä ja kotona otin vielä 1,5 tunnin päiväunet. Aluksi olin ajatellut, että käyn pyöräilemässä tai kävelemässä, mutta mitä vielä. Uni vei tällä kertaa voiton. Tänään tosin tarkoitus on mennä töitten jälkeen salille kuntouttamaan polvea eli tekemään salitreeni.Eli tänään vähän aktiivisempi päivä luvassa. Viikonloppu meni mukavasti ja yllättävän terveellisissä merkeissä. Seuralaiseni ei ole vastaava sokerihiiri kuin minä, joten 90% valinnoista oli fiksuja, Sunnuntaina vähän herkuteltiin kun otettiin lounaan jälkeen kahvin kanssa pienet pallot jäätelöä ja muutama Amerikan pastilli,mutta hyvin pysyttiin kohtuudessa. Liikuntaakin tuli harrastettua! Lauantaina kävimme järviristeilyllä Pyhäjärven laineilla ja risteilyn jälkeen polj...

Tavoitteiden asettamista ja ensimmäisiä konkreettisia askeleita

Löysin Pinterestistä, joka muuten on jokaisen bloggaajan, pyhäkoulun opettajan, askartelijan, kokkaajan ja ties kenen taivas, tällaisen journal challengen, jonka nimi on 15 Day Focus and Transform Journal Challenge. Day 1: Create S.M.A.R.T. goals Luo itsellesi S.M.A.R.T tavoitteet. S.M.A.R.T on akronyymi, joka koostuu viidestä elementistä, jotka ovat Specific (tarkka/tietty tavoite, mitä oikeastaan haluan saavuttaa), Measurable (mitattavissa oleva, asetat itsellesi jonkin konkreettisen tavoitteen, jonka voit nähdä/tuntea/kuulla, kun se on saavutettu), Attainable (saavutettavissa oleva, onko tavoitteeni sellainen, jonka voin oikeasti saavuttaa), Relevant (merkitysellinen, ajankohtainen, onko tavoitteeni sellainen, jonka haluan oikeasti saavuttaa, mikä auttaa minua saavuttamaan tämän tavoitteen) ja Time-Based ( aseta jokin aikaraja, johon mennessä haluat saavuttaa tavoitteesi). Jos S.M.A.R.T tavoitteet kiinnostavat niistä löytyy paljon erilaista tietoa ihan googlettamalla. Mikä on ...